lauantai 13. lokakuuta 2007

SL:n vieraskirjasta poimittua

5.10.2007
Suomen hallituksen ulkopolitiikka luodaan Ruotsissa. Niin usein ministerit siellä vierailevat. Kuin paita ja peppu Sauli Niinistö ja Jyri Häkämies vuoron perään käyvät neuvotteluja Ruotsissa: On pohjoismaista sähköverkkoa, tietoverkkoa ja pörssiyhteistyötä. Suomelle ja suomalaisille on jäänyt maksumiehen osa tässä yhteistyössä. Maksamme valtavan korkeita sähköhintoja, jopa tietoliikennekulut ovat Suomessa huomattavasti Ruotsia korkeammat.

Valtion rakenteet on yksi toisensa perään yksityistetty ja usein ostaja on löydetty ilman mitään kunnollista kilpailutusta länsinaapurista. Tietenkin ruotsinkielistä hyödyttäää se seikka että yritykset siirtyvät ruotsalaisomistukseen ennemmin kuin vaikkapa amerikkalaiselle omistajalle.

5.9.2007
Kaksikieliseen Kokkolaan (ruotsinkielisiä 18 %) ollaan liittämässä kolme suomenkielistä kuntaa Kälviä, Lohtaja ja Ullava, joissa ruotsinkielisiä on vain muutama kymmen. Kokkolassa on asukkaita noin 36 000 ja liitoskunnissa noin 8 000. Liitoksen takia nuo kolme kuntaa muuttuvat kaksikielisiksi, joten niiden tienviitat ja muut kyltit muuttuvat viimeistä metsäsopukkaa myöten kaksikielisiksi. Kuntien henkilökunnan on myös osattava rutosia, kuten kaksikielisissä kunnissa edellytetään. Jos ei opi niin tuleeko potkut? Liitoksen takia "ruotsinkielinen Pohjanmaa" laajenee nykyisestä noin 8000 km2:sta yli 1000 km2 pohjoiseen päin ilman, että liitettävissä kunnissa olisi juurikaan ruotsinkielisiä. Eikö tämä ole taas osoitus nykyisen kielilainsäädännön oloja vastaamattomuudesta jopa typeryydestä. Eikö Suomalaisuuden liitto voi tehdä asialle mitään ?

10.10.2007
Päivän uutinen on, että Ruotsi on kaatamassa Suomen maatalouden ns. 141-tuen. Tämä merkitsee maatalouden merkittävää vaikeutumista Etelä-Suomessa.

8.10.2007
Ruotsinkielinen yo-lautakuntamafia

Tästäkään ei moni tiennyt: ruotsinkielisiä varten on olemassa ihan oma yo-lautakunta, joka tarkistaa ylioppilaskirjoitukset. Sinänsähän asiassa ei olisi mitään ihmeellistä, elleivät ruotsinkielisten ylioppilaskirjoitusten tulokset olisi erittäin epäilyttäviä. Esimerkiksi reputusprosentti jää huomattavasti alhaisemmaksi ruotsinkielisillä verrattuna suomenkielisten vastaavaan. Koska puolueettomissa kansainvälisissä oppimistuloksia mittaavissa PISA-testeissä suomenruotsalaiset saavat suomenkielisiä heikommat tulokset, on erittäin perusteltua epäillä, että kyseinen lautakunta höllentää arvostelukriteereitään tarkoituksenaan keinotekoisesti nostaa suomenruotsalaisten arvosanoja.

Tämä on suorastaan armotonta mafiapeliä kuin suoraan Sisilian kaduilta. Ei siis riitä ruotsinkielisten kielikiintiöt yliopistoihin ja korkeakouluihin, vaan lisää on vielä juoniteltava oman hegemonian sementoimiseksi ja suomenkielisten äärimmäiseksi nöyryyttämiseksi.